Same-eYes Viihde

NOSTALGIAMATKA KOUVOLAAN

Kukin meistä on joskus muistellut vanhoja hyvä aikoja. Sitä millaista ennen oli. Ohjelmasarjassa Nostalgiamatka Kouvolaan haikaillaan menneeseen aikaan ja antaudutaan eri aiheittain nostalgian lumoihin

Jakso 1

Sirkka Seittu ja Kouvolan Teatteri

Kukapa muukaan olisi oikea henkilö kertomaan mielenkiintoisia tarinoita Kouvolan Teatterin menneiltä vuosilta, kuin koko ammattiuransa talossa viettänyt Sirkka Seittu. Kommellukset, kohtaamiset ja mieleen jääneet näytelmät sekä kuuluisat vierailijat. Niistä hän hän kertoilee omalla lämpimällä tavallaan, joka vie kuulijan mukaan matkalle Kouvoan Teatteriin, vuosien taa.

Jakso 2

Jari Koistinen ja Kouvolan elokuvateatterit

Paljon on Kouvolan kokoisessa kaupungissa ollut elokuvateattereita vuosikymmenien ajan. Ja niistä Nostalgiamatkassa on kertomassa entinen kolmannen polven elokuvateatteriyrittäjä Jukka Koistinen. Kuka elokuvateattereiden nimet aikoinaan oikein keksi, mitkä olivat menneiden vuosien kovimmat hitit ja mitä kaikkea vaati että filmi saatiin heijastumaan valkokankaalle, siitä Jukan kanssa tässä jaksossa tarinoidaan.

Jakso 3

Orvo Grönlund ja Kouvolan baarit ja kuppilat

Tänään Nostalgiamatka sukeltaa Kouvolan menneiden vuosien ravintolaelämään, kun studioon saapuu Orvo Grönlund. Yhdessä muistellaan läpi Kouvolan kuppilat seitsemänkymmentä luvulta, aina uuden vuosituhannen alkupuolelle asti. Tervetuloa mukaan kaikkien aikojen ravintolakierrokselle.

Jakso 4

Aimo Rautiainen ja Kuusankosken Poliisilaitos

Kuusankoskelle valmistui viisikymmenluvulla talo, jossa toimi niin verovouti kuin poliisilaitos. Talon värikästä historiaa, aina poliisitoiminnan loppumisen asti, on tässä Nostalgiamatkassa muistelemassa talossa vuosikymmenet poliisina toiminut, entinen vanhempi konstaapeli Aimo Rautianen. Kuka viihtyi putkassa pisimpään, kuinka kovaa Trabantti kulki ja saiko potkukelkalla rosvot kiinni, se selviää tässä jaksossa.

Jakso 5

Reijo Saksa ja SCB Radio – OSA 1

Kun paikallisradioiden aika Suomessa alkoi 80-luvulla, Kouvolaan perustettiin omat radiokanavat ensimmäisten joukossa. Noihin vuosiin mahtuu paljon tapahtumia, muistoja ja henkilöitä, joista tässä jaksossa on kertomassa SBC-radion perustaja ja toimitusjohtaja Reijo Saksa

Jakso 6

Reijo Saksa ja SCB Radio – OSA 2

Kun paikallisradioiden aika Suomessa alkoi 80-luvulla, Kouvolaan perustettiin omat radiokanavat ensimmäisten joukossa. Noihin vuosiin mahtuu paljon tapahtumia, muistoja ja henkilöitä, joista tässä jaksossa on kertomassa SBC-radion perustaja ja toimitusjohtaja Reijo Saksa

Scroll to Top